Maaliskuun kylvöt

Keväällä helmikuusta lähtien kylvöön lähtee eri lajikkeiden siemeniä kuukausittain. Helmikuussa kylvetty chili ”Apache” on jo nostanut terhakkaasti sirkkalehtensä. Kylvöprojekti alkaa sanomalehtipaperisen alustan levitettämisestä lattialle. Asetan astiat vierekkäin alustan päälle ja jaan mullan niihin. Kylvö- tai taimimulta on parasta, koska se ei ole liian raskasta tai ravinteikasta. Kylvöön on mahdollista käyttää myös mustaa multaa tai kompostoitua multaa  ja … More Maaliskuun kylvöt

Liftaava ja kuoriva naamio

Yrttijuttujen väliin kotikosmetiikkakokeiluja. Kristiina Ounapuun ja Anu Rannan ihanasta Kosmetiikkaa kotikonstein -kirjasta löytyi kiinnostava naamio-ohje. Ei muuta kuin kokeilemaan! Liftaavan ja kuorivan naamion ohje 1/2 tl sitruunan mehua 2 tl jogurttia 1/2 tl hunajaa 2 tl maissijauhoa Sekoita aineet paksuksi tahnaksi ja levitä puhdistetuille kasvoille silmänympärysihoa välttäen. Anna vaikuttaa 10-20 minuuttia. Huuhdo naamio pois haalealla … More Liftaava ja kuoriva naamio

Kokemuksia kevätkevennyksestä

Kuukausi lähenee pikku hiljaa kohti loppuaan. Vaikka asettamaani kevennyksen päätepisteeseen on aikaa vielä viikko, ajattelin silti vetää yhteen kokemukset jo nyt. Kuukauden aikana on tullut syötyä keittoja linsseistä ja kasviksista, ruokaisia salaatteja ja kalaa. Kerran ostin falafelpullia kermaviilikastikkeen kanssa töihin evääksi. Näistä ruoista pidän oikeasti tosi paljon ja kiva kun nyt on ollut motivaatiota niitä … More Kokemuksia kevätkevennyksestä

Vihanneskrassilevite leivälle

Kirjoittelin toissa postauksessa vihanneskrassin kasvattamisesta ikkunalaudalla. Vihanneskrassin maku on ihanan pippurisen kirpeä. Sillä saa hyvin potkua ruokiin, joita ei tarvitse kypsentää. Sitä vihanneskrassi ei nimittäin siedä. Krassi on oivallinen kumppani kalalle. Tässä tulee vinkki supernopeaan ja terveelliseen iltapalaan: kermaviilipohjainen yrttilevite paahdetulle ruisleivälle kalan kanssa. Vihanneskrassilevite: 1 prk kermaviiliä 1 rkl (omenaviini tms. ) etikkaa 1 … More Vihanneskrassilevite leivälle

Yrttihöyryhoitoa kasvoille ja hengitysteille

Flunssakauden vielä jyllätessä ja vaihtelevien kevätkelien koitellessa höyryhoito hellii ihoa ja hengitysteitä. Höyry tehostaa ihon puhdistamista. Se myös pehmentää ja raikastaa ihoa. Höyrykylvyn jälkeen kasvovesi puhdistaa tehokkaasti ja kuorintakin onnistuu vähemmällä vaivalla. Höyryhengitys on toimiva keino flunssaan, ylähengitystieinfektioihin, tukkoisen nenän avaamiseen ja liman irrottamiseen. Sekä kuivilla että tuoreilla yrteillä voi tuoda vaihtelua höyryhoitoihin. Höyrykylpyyn tarvitset: … More Yrttihöyryhoitoa kasvoille ja hengitysteille

Yrttejä ikkunalaudalla

Lumen sulamista odotellessa vitamiinipitoinen vihreä kasvaa ikkunalaudalla. Tänä keväänä kylvin ruukkuihin herneenversoja ja krasseja. Herneenversot nostavat niskaansa mullasta hitaasti, mutta varmasti. Pari viikkoa ja versot ovat syötävissä. Ne ovat niin kauniita, että kelpaavat koristamaan ruoka-annoksia, salaatteja ja voileipiä. Sopivatpa myös keittoihin ja wokkeihin tai pannulla voissa nopeasti pyöräytettäväksi. Herneenversoja kasvatan kaupasta ostetuista ihan tavallisista ruokaherneistä. … More Yrttejä ikkunalaudalla

Aloittelevan bloggaajan ajatuksia

Sanankäytön rautainen ammattilainen Rouva Sana antoi blogissaan 10 vinkkiä bloggaamiseen. Aloittelevana blogin kirjoittajana luin jutun kiinnostuneena, tottakai. Kommenttiosastolla tulin maininneeksi, että vitsi kun päässä pyörii monen monta ajatusta tästä aiheesta. Voisin purkaa niitä postauksen muotoon. Tässä niitä olisi. Ennenkö mennään eteenpäin, haluan mainita, että käytän otsikossa termiä bloggaaja sen lyhyyden vuoksi. En ajatellut julistaa itseäni … More Aloittelevan bloggaajan ajatuksia

Kevätkevennys

Kevät herättelee monet tarkastelemaan omaa oloaan ja jaksamistaan. Niin minutkin. Kiloja on kertynyt joulun jälkeen pikku hiljaa valitettavan monta. Olo on ollut väsynyt. Sokeriset herkut ja vaaleat leivät ovat hiipineet yhä suurempaan rooliin ruokavaliossa. Tekee mieli mussuttaa jotakin koko ajan. Pikkuhiljaa on tullut tarve hienosäätää elämäntapoja. Reippaan liikunnan viriteleminen vuosien jälkeen on oma juttunsa, mutta … More Kevätkevennys