DIY yrttiteet

Yrttijuomien valmistamisen maailma aukeni minulle uudella tavalla kun aloin tutkia millaisia makuyhdistelmävaihtoehtoja voisi kokeilla, ja mitä yrttejä säilöä teekäyttöön talvea varten. Ahaa-elämykseni oli, että yrttiteessä – tai oikeammin sanottuna haudukkeissa – voi käyttää vaikka mitä muutakin kuin yrttejä tuomaan makua! Erilaisia haudukeaineksia Haudukkeita voi valmistaa esimerkiksi: villiyrttien lehdistä, esim. ahomansikka, maitohorsma, mesimarja, mustaherukka, pihlaja, vadelma, … More DIY yrttiteet

Juhannustaikoja

Juhannuksen tienoille osuvana kesäpäivän seisauksena pohjoinen pallonpuolisko on eniten kallistuneena aurinkoon päin. Vanha kansa on liittänyt keskikesään ja erityisesti juhannusyöhön monia uskomuksia. Maan hedelmällisyys on silloin voimallisimmillaan. Suuri luonto elää vaihekautta, jolloin luonnon voimat ovat irrallaan. Niillä on vaikutuksensa myös ihmisiin. Näin kirjoittaa Kustaa Vilkuna klassikkoteoksessaan Vuotuinen ajantieto. Vilkuna kertoo kirjassaan luontoon liittyvistä juhannustaioista ja … More Juhannustaikoja

Huumaava herukka ja freesi ruusu

  Iltatee valmistui tänään pihalta löytyvistä yrteistä. Mustaherukan lehtien vahva aromi hallitsi tätä juomaa, jota valkoapilan kukat komppasivat. Ruusun ja vadelman lehdet täydensivät kokonaisuutta. Yrtit menettivät väriään kuumassa vedessä. Etenkin ruusu haalistui paljon. Silti ne ovat minusta kauniita teemukissa. Jos yrttitee omista aineksista valmistettuna tuntuu liian valjulta tai jos kokee tarvitsevansa enemmän potkua juomaan, voi … More Huumaava herukka ja freesi ruusu

Raikkaita jäädykkeitä hedelmistä ja yrteistä

Mehujäät ja jäädykkeet ovat hellepäivien herkkua. Oman pihan ja lähimetsän antimia voi hyödyntää myös niihin! Muistan kun lapsena tehtiin mehujäitä laihasta mehusta. Ne maistuivat lähinnä vedelle ja esanssille. Mehujäistä onkin jäänyt minulle valjuhko mielikuva, eikä niitä ole tullut juuri tehtyä omille lapsille. Kunnon aineksista tehtynä mehujäät ovat tosi herkullisia ja terveellisiä tarjottavia jälkiruokana, välipalana, pieneen … More Raikkaita jäädykkeitä hedelmistä ja yrteistä

Katsaus kiinnostavaan ostokosmetiikkaan

Kosmetiikka on iloinen asia! Tykkään kokeilla erilaisten kotikosmetiikkatuotteiden valmistusta ja toimivuutta. On myös mielenkiintoista testailla erilaisia kaupallisia kosmetiikkatuotteita. Niistä saa vertailupintaa ja uusia ideoita omiin yritelmiin. Ostokosmetiikassa pyrin suosimaan ensi sijassa luonnonkosmetiikkaa tai muuten vain lyhyen incin käsittäviä tapauksia välttääkseni liiallista kemikaalialtistusta. Valintaperusteena voi olla myös tuotteen kotimaisuus. Toki muillakin perustein tuotteita kylppärin kaappiin välillä … More Katsaus kiinnostavaan ostokosmetiikkaan

Neuvojakortti taskussa ja vinkkejä piharatamon käyttöön

Hip hei! Ihan ensin täytyy onnellisena kertoa, että läpäisin yrttineuvojan tutkinnon ja olen nyt virallisesti keruutuoteneuvoja nro 7048. Tänä viikonloppuna opiskeltiin villiyrttejä Luontaisterapia- ja kansanvalistukeskus Herbassa Loimaalla. Perjantaina suoritetiin kirjallinen koe, lauantaina villiyrttien tunnistuskoe ja sunnuntaina opetusnäyte. Tiukka viikonloppu, mutta silti olisin voinut jatkaa kurssilla vaikka kuinka kauan.  Opettajat olivat parhaita mahdollisia ja meillä oli … More Neuvojakortti taskussa ja vinkkejä piharatamon käyttöön

Helppoa hoitoa kesäjaloille

Nyt kesäjalat nopeasti kuntoon saunareissulla tai lempiohjelmaa katsellessa! Anna jalkojesi virkistyä yrttihauteessa ja hiero sen jälkeen itse tehtyä pehmeyttävää hoitoöljyä jaloillesi. Raikastava jalkakylpy 3 dl omenaviinietikkaa 1 dl sitruunan mehua vadillinen kuumaa vettä Lisäksi jotain saatavilla olevaa yrttiä, esimerkiksi: aromaattisia koivun lehtiä, jotka poistavat lihasjännitystä ja pehmentävät ihoa. katajan havuja tai marjoja, jotka desinfioivat, vilkastuttavat … More Helppoa hoitoa kesäjaloille

Metsäretkellä

Heitin koiran kanssa eilen lenkin Jaaninojalle Turussa. Vitsi miten rehevä paikka se onkaan! Piharatamot (Plantago major) olivat kämmenen kokoisia. Niitä keräsin kuivattavaksi. Maitohorsma (Epilobium angustifolium) olisi ollut justiinsa valmiina kerättäväksi. Haluaisin kuitenkin hiostaa sitä teeksi, ja aikaa ei nyt ole töiden ja viikonlopun yrttikurssin vuoksi. Harmitti että piti jättää mehevät horsmat metsään. Mesiangervon (Filipendula ulmaria) … More Metsäretkellä

Pihatähtimönaamio kasvoille ja päänahalle

Pihatähtimö (stellaria media) eli tuttavallisemmin vesiheinä sopii erinomaisesti kotikosmetiikan raaka-aineeksi, koska se  hoitaa ärtynyttä tai karheaa ihoa. Tätä kasvia tapaa kukkapenkeissä ja kasvimaalla kun vähänkään päästät istutukset villiintymään. Vesiheinän ilmaantumisesta ei kuitenkaan kannata hermostua, vaan ottaa se hyötykäyttöön. Nimenomaan kasvin nesteessä on vaikuttavia aineita, eli jos haluat käyttää tätä talvella, pakasta mieluummin kuin kuivaat. Nyt … More Pihatähtimönaamio kasvoille ja päänahalle

Kuuman päivän kylmä nokkoskeitto

Nokkonen on villiyrttien aatelia. Elinvoimaa lisäävästä nokkosesta voi valmistaa niin  kastikkeita, piirakoita, juomia kuin jälkiruokiakin. Nyt tehdään kuitenkin keittoa. Tämä täyteläinen nokkoskeitto tarjoillaan jääkaappikylmänä kuumana kesäpäivänä (tai silloin kun on nälkä). Resepti on alunperin Katariina Vuoren monipuolisesta kirjasta Nokkonen – herkkuja ja hyvinvointia superkasvista. Kuuman päivän kylmä nokkoskeitto 5 kypsää avokadoa 1 sitruuna ½ l … More Kuuman päivän kylmä nokkoskeitto