Huumaava herukka ja freesi ruusu

 

wp-1466613032055.jpeg

Iltatee valmistui tänään pihalta löytyvistä yrteistä. Mustaherukan lehtien vahva aromi hallitsi tätä juomaa, jota valkoapilan kukat komppasivat. Ruusun ja vadelman lehdet täydensivät kokonaisuutta.

wp-1466613209065.jpeg

Yrtit menettivät väriään kuumassa vedessä. Etenkin ruusu haalistui paljon. Silti ne ovat minusta kauniita teemukissa.

Jos yrttitee omista aineksista valmistettuna tuntuu liian valjulta tai jos kokee tarvitsevansa enemmän potkua juomaan, voi vihreää tai mustaa teetä sekoittaa itse kerättyjen yrttien kanssa.

wp-1466614758822.jpegNoukin reippaasti pihan ruusuista kukkien terälehdet kuivuriin sitä mukaa kun ne aukeavat. Lehtien kuivaaminen käy väri- ja tuoksuterapiasta!

Ruusu on mahtava yrtti kotikosmetiikassa vanhenevalle kypsälle ja kuivalle iholle. Teesekoituksiakin se piristää ihanalla värillään.

wp-1466613457689.jpeg

Meidän lapset leireilevät useammillakin yö- ja päiväleireillä kesäkuussa. 4H-kerho järjestää kivaa kesätoimintaa. Meiltä on osallistuttu 4H:n puutarha- ja taideleirille sekä Ruokakouluun, jota järjestetään eri puolilla Suomea.

Ruokakoulussa puuhataan ruoan parissa, kokkaillaan, koetaan ja opitaan uutta. Jokaisena leiripäivänä lapset valmistavat itselleen aamiaisen, lounaan ja välipalan. Ruokakoulussa myös leikitään ja liikutaan joka päivä. Samalla opitaan, kuinka terveelliset valinnat ja liikunta vaikuttavat omaan hyvinvointiin.

(Lainaus on 4H:n sivuilta)

wp-1466613097599.jpegTänään Ruokakoulussa tarjottiin perheateria, jonka lapset olivat nuorien ohjaajien kanssa valmistaneet. Lapset tarjoilivat aterian meille vanhemmille. Tosi kiva kokemus! Ruokakoulu ylipäätään on hieno ja tarpeellinen konsepti, joten toivotaan, että se saa jatkoa ensi vuonna.

Vielä hetki juhannukseen! Siihen asti jaksetaan!

Advertisements

2 thoughts on “Huumaava herukka ja freesi ruusu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s