12 vinkkiä kuivattujen marjojen käyttöön

Nyt kun mustikkasato on mahtava, mietit ehkä mihin kaikkeen marjoja voisi käyttää.

Itse olen joka kesä pääasiassa pakastanut marjat. En ole tullut ajatelleeksi marjojen kuivausta kovinkaan varteenotettavana vaihtoehtona.

Mutta hei, kyllähän siinä on itua! Kuivatut marjat säilyvät useamman vuoden ilman että niiden säilyttämiseen tarvitsee käyttää sähköä. Kuiva, tasalämpöinen säilytyspaikka auringonvalolta suojassa riittää. Lisäksi kuivattuja marjoja voi käyttää monella tavalla. 

Helsingin Sanomat kirjoitti marjojen säilömisestä kuivaamalla viime kesänä. Jutun mukaan pakastaminen voittaa säilöntämenetelmänä kuivaamisen mitä tulee vitamiinien ja antosyaanien määrään sekä antioksidanttien toimintaan. Erään tutkimuksen mukaan mustikoiden antosyaanitasot laskivat kuivauksessa noin 40-50 % tuoreisiin marjoihin verrattuna. Pakastaminen ei vaikuttanut mustikoiden antosyaanitasoihin mitenkään.

Kuitenkin jos keräät marjoja paljon, eikä tila riitä säilyttämiseen tai haluat vaihtelua marjojen käyttöön, kuivaamista kannattaa kokeilla!

Hesarin jutussa Martat kehottivat hankkimaan marjojen kuivaamista varten kuivurin. Syynä on se, että uunissa marjat helposti palavat ja huoneenlämmössä kuivatessa homehtuvat, koska kuivuminen on niin hidasta. Olen Marttojen kanssa tästä samaa mieltä. Ohutlehtiset kasvit voi kuivattaa huoneenlämmössä pöydällä, mutta marjojen kanssa se ei onnistu. Jos haluaa kokeilla yhtä tai kahta erää uunissa pienellä lämmöllä, lämpötila saa olla korkeintaan +50 astetta uunin luukku raollaan. Marjoja voi välillä käännellä esimerkiksi puulastalla irti alustasta.

Jos kuivaat suurempia määriä marjoja, sieniä tai kasveja, kuivuri kannattaa ehdottomasti hankkia. 

Myös hedelmien ja lihan kuivaaminen onnistuu joillakin malleilla. Kotitalouksille on myynnissä pieniä pöytämalleja ja suurempia monitasoisia kuivureita. Orakas ja SOPU ovat hyväksi todettuja suurempia malleja. Pienemmistä pöytäkuivureista minulla ei ole omaa kokemusta, mutta yrttikurssilla kuulin, että OBH Nordican kuivuri on hintaansa nähden kohtuullinen ja Evermat on erinomainen mutta hinnakas. 

Mihin kuivattuja marjoja voi käyttää?

  1. Käytä omiin yrttiteesekoituksiin makua ja väriä antamaan. Lue ideoita tästä postauksesta.
  2. Vaelluksille ja reppureissuille kevyenä välipalana.
  3. Töihin tai harrastuksiin välipalaa monipuolistamaan. Käytä esimerkiksi jogurtteihin, viileihin, salaatteihin, raejuustoon tai rahkaan sekoitettuna vaikkapa siemenien, pähkinöiden tai leseiden kanssa.
  4. Lisää leipä-, pulla-, keksi- tai leivonnaistaikinoihin kokonaisina tai jauheena.
  5. Käytä jauheena pirtelöihin tuomaan makua, väriä ja rikastamaan ravintosisältöä.
  6. Koristele jäätelöannokset marjajauheella.
  7. Sekoita viiliin tai piimään talkkunan kanssa välipalaksi. Lisää hieman hunajaa jos tarvitset.
  8. Sekoita erilaisia kuivattuja marjoja ja kuivattuja omenalastuja monipuolisiksi ja maistuviksi välipalasekoituksiksi. Pakkaa pieniin pusseihin, jotka on helppo napata mukaan myöhemmin syksyllä tai  talvella.
  9. Kuivatut marjat voi kuorruttaa suklaalla, jolloin niistä saa herkullista, mutta karkkia terveellisempää naposteltavaa.
  10. Lasipurkissa tai suurireikäisessä sirottimessa pöydällä säilytettävää marjajauhetta on helppo ripotella puuroihin, jogurtteihin ja muun ruoan päälle.
  11. Lisää itsevalmistettavaan luonnonkosmetiikkaan, esim. naamioihin, kasvovoiteisiin.
  12. Täydennä mysliannosta kuivatuilla marjoilla.

Vielä nyrkkisääntönä ruoanlaiton ja kosmetiikan valmistamiseen:

  • 1 dl kuivattua marjaa vastaa noin 5 dl tuoretta marjaa.
  • 1 tl marjajauhetta vastaa noin 1 dl tuoretta marjaa.

      Lähteet:

      Arktisten aromien verkkosivut.

      Kuvat: Virpi Hirvensalo paitsi marjasekoitus: Pixabay.

      Advertisements

      2 thoughts on “12 vinkkiä kuivattujen marjojen käyttöön

      Vastaa

      Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

      WordPress.com-logo

      Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

      Twitter-kuva

      Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

      Facebook-kuva

      Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

      Google+ photo

      Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

      Muodostetaan yhteyttä palveluun %s