Pihasaunio ja vadelmat jälkiruokana 

wp-1469707041816.jpegPihasaunio (Matricaria discoidea) on rohtomaailman julkkiksen – kamomillan – vaatimaton sukulainen. Sen kukkimisen aika on alkanut äskettäin ja jatkuu syyskuulle.

Vaikka pihasaunio ei taivu yhtä monipuoliseen käyttöön kuin kamomilla, on siitäkin iloa ruoanlaittajalle.

Villiyrttispesialisti ja keittiömestari Sami Tallberg luonnehtii Villiyrttikeittokirjassa pihasaunion maistuvan voimakkaalta ja eksoottisen hedelmäiseltä. Maussa on mukana kamomillaa, ananasta ja lakritsaa.

Pihasaunio soveltuu erinomaisesti vadelmien ja mansikoiden kanssa tarjoiltavaksi. Yrtillä voi Tallbergin mukaan maustaa myös vaaleita lihoja ja lintuja sekä höystää salaatteja.

Lehdet ja kukat kannattaa käyttää raakoina, varsista voi uuttaa juomaa ja tarjota sitä jäähdytettynä valkoviinin tapaan.

wp-1469706995103.jpegMeillä oli juuri pihamökin korjaustalkoot, ja kokeilin talkooporukalle tarjotun aterian jälkkäriksi yhtä Villiyrttikeittokirjan ohjetta hiukan sovellettuna. Siinä mansikat tarjoillaan sitruunalla, hunajalla ja pihasauniolla maustettuna.

Kokeilin metsävadelmia samoilla mausteilla kermavaahdon kanssa. Lisäsin pihasaunion määrää puolella, koska alkuperäisessä ohjeessa saunion aromi jäi omaan makuuni kovin hennoksi. Marjojen ja sitruunan kirpakkuus pyöristyi kermavaahdolla mukavasti.

Tätä jälkiruokaa ei kannata laittaa valmiiksi maustumaan liian aikaisin, koska marjat maistuvat silloin läpikotaisin sitruunalta ja vadelman oma maku peittyy. Noin puoli tuntia maustamiseen riittää hyvin.

wp-1469706917607.jpegPihasauniolla maustetut vadelmat

  • 500 g metsävadelmia
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 reilu rkl hunajaa
  • 1 dl vettä
  • 4 rkl hienonnettuja pihasaunion kukkia ja lehtiä
  • päälle: vaniljasokerilla ja sokerilla maustettua kermavaahtoa
  1. Kiehauta nopeasti vesi, sitruunan mehu ja hunaja seokseksi.
  2. Jäähdytä seos.
  3. Lisää vadelmat ja hienonnettu pihasaunio maustumaan sitruuna-hunaja -liemeen.
  4. Anna marjojen maustua viileässä noin 0,5 tuntia ja vispaa sillä välin kermavaahto.
  5. Jaa marjat ja liemi tarjoiluastioihin ja lisää kermavaahto päälle.

 

wp-1469707095445.jpeg Toiseenkin talkooporukan ruokaan käytin villiyrttiä; voikukan lehtiä.

Voikukkaa voi käyttää näin myöhemminkin kesällä, mutta kannattaa etsiä pienempiä ja vaaleampia lehtiä.

Voikukanlehtisalaatti

  • Pieniä, vaaleita voikukan lehtiä tai suurempien lehtien kärkiosia (n. 1/3 lehden kärjestä)
  • Aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
  • Auringonkukan siemeniä
  • Basilikaa
  1. Silppua puukolla tai saksilla voikukan lehdet palasiksi.
  2. Leikkaa aurinkokuivattu tomaatti sopiviksi suupaloiksi ja lisää salaattiin.
  3. Ripottele siemeniä ja revi muutama basilikan lehti joukkoon.
  4. Koristele basilikan oksalla.

Aurinkokuivatun tomaatin öljy riittää itsessään kastikkeeksi, voikukka ja basilika hoitelevat maustamisen. Jos voikukan maku tuntuu voimakkaalta, voi osan lehdistä korvata lehtisalaatilla.

 

 Lähteet:
Sami Tallberg: Villiyrttikeittokirja (2015).
Luontoportti.com: pihasaunio.
Kuvat: Virpi Hirvensalo

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s