Ei niin putkeen menneet kosmetiikka- ja yrtteilykokeilut

Kotikosmetiikkaa valmistavat tietävät, että kaikki kokeilut eivät aina mene ihan putkeen.

Tässä muutama sellainen tapaus tältä kesältä.

hillopurkki

Liruksi jäänyt voikukkahillo

Tästä oli juttua jo postauksessa, jossa kerroin hillon keittämisestä. Voikukkien terälehtien keruu ja etenkin nyppiminen oli suhteellisen iso homma. Kukkia poimiessani näin sieluni silmillä kullankeltaisen hillon levittyvän paahtoleivän päälle…mutta hillohan ei hyytynyt, vaikka odottelin toiveikkaasti muutaman päivän. Se jäi löysäksi. Terälehdetkin kelluivat hillon pinnalla.

Ajatus oli keittää toinen kokeiluerä tänä kesänä, mutta muiden kiireiden vuoksi se jäi. Ehkä yritän ensi vuonna uudestaan.

wp-1470980418878.jpgSamea minttukasvovesi

Ajattelin kokeilla tulevaa kasvovesipostausta varten minttukasvovettä.

Sekoittelin sauvasekoittimella muun muassa mintun lehtiä, aloe vera -geeliä ja ruusuvettä.

Yritin suodattaa seoksen ensin suodatinpaperin läpi, ja kun se ei onnistunut, teesiivilällä. Sain mintunlehtimössön siivilään, mutta kasvovesiputeliin valunut neste oli epämääräisen väristä ja -näköistä litkua.

Tämä kasvovesikokelas unohtui jääkaappiin.

wp-1471014005389.jpgPitkäksi venynyt marjojen kuivaus

Kuivatuille marjoille olisi paljon käyttöä esimerkiksi omissa yrttiteesekoituksissa, myslissä ja leivonnassa. Kokeilinkin kuivata tänä kesänä sekä mustikkaa että villivadelmaa.

Kuivaaminen onnistui kyllä lopulta, mutta se kesti TODELLA kauan. Mustikalla meni kolme päivää ja vadelmalla neljä päivää kuivurissa – tietysti pahimpien helteiden aikaan. Sillähän ei olisi ollut väliä, jos kuivuri olisi ollut oikeaoppisesti tilassa, jossa ei oleskella. Mutta taiteen sääntöjen vastaisesti kokosin meidän SOPUn pikkueteiseen, josta on suora yhteys keittiöön. Ja sähköä tietysti kului.

Silloin mieskin kiroili mun harrastusta eka kertaa.

wp-1471014303739.jpgDesinfioiva bodyspray

Joskus inspiraatio kokeilla uusia ideoita iskee nopeasti, ja kaikkia ainesosia ei aina ole saatavilla – silloin sovelletaan.

Nerokkaana naisena nappasin testauksessa olevan bodysprayn pohjaksi ekan käsiini sattuneen vahvaa alkoholia sisältävän putelin, joka sattui olemaan desinfiointiaine NeoAmisept. Se ei ollut puhdasta alkoholia, kuten silloin luulin, vaan siinä on myös sieni-itiöitä ja bakteereita tuhoavia aineita.

Spray on muuten ok, mutta pienenä sivuvivahteena ympärillä leijuu desinfiointiaineen haju, joka kyllä hälvenee nopeasti. Nytpä mulla onkin tuoksuva desinfiointiaine ja desinfioiva bodyspray samassa pullossa!

 

No, tekevälle sattuu eikä yrittänyttä laiteta. Ensi kerralla taas jotain paremmin onnistuneita juttuja.

Kuvat: Virpi Hirvensalo

 

 

 

 

Mainokset

6 thoughts on “Ei niin putkeen menneet kosmetiikka- ja yrtteilykokeilut

  1. 🙂 Näitä sattuu, meille kaikille – osa vain ei koskaan postaa omista epäonnistumisistaan, vaikka toisetkin voisivat oppia niistä. Mustikat kannattaa kuivata uunissa siten, että surautat marjat ensin sauvasekoittimella soseeksi, levität soseen ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille, ja kuivatat kiertoilmauunissa (tai tavallisessa luukku raollaan) noin 40 asteessa. Kuivuneen levyn sitten murustat purkkiin odottamaan käyttöä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Sain idea tähän postaukseen kosmeblogeista, joissa on postailtu viime aikoina omia kosmetiikkaoutouksia. Niitä oli minusta kiinnostavaa lukea ja jotain voi tosiaan oppiakin toisten kämmeistä.

      Marjoilla en ole uunikuivatusta kokeillut. Se voisikin olla hyvä idea! Maitohorsman lehtiä loppukuivatin uunissa ja se onnistui hyvin. Täytyy vaan tosiaan olla tarkkana, ettei lämpötila nouse liian korkeaksi, eli se uunin luukku on oltava auki.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s